Enemmän kuin kirjanpitäjä

Suurin osa palveluistamme keskittyy kirjanpidon eri osa-alueille. Olemme kuitenkin enemmän kuin kirjanpitäjä: toimimme tilanteesta ja tarpeesta riippuen eri rooleissa suhteessa asiakkaisiimme. Välillä olemme talousassistentti, joskus taas talouspäällikkö tai yritystoiminnan konsultti.

Tavoitteemme on auttaa yrittäjiä ja yhteisöjä paitsi taloushallinnon rutiinien hoitamisessa, niin myös niiden kehittämisessä tehokkaammmiksi. Päämäärämme auttaa kannattavan liiketoiminnan rakentamisessa.

Taloushallinto hallinnassa

Yrityksesi tai yhteisösi voi antaa osan taakastaan meidän kannettavaksemme ja vapautua keskittymään ydinliiketoimintaansa entistä paremmin. Me teemme työtä, jotta yrittäjä ja muut vastuuhenkilöt voivat nukkua yönsä rauhassa luottaen siihen, että taloushallinto on hallinnassa.

Toimimme koko Suomessa

Cimson Yrityspalvelut Oy on taloushallinnon palveluita tuottava yritys, jonka tomistot sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Toiminta-alueemme on koko Suomi.

Toiminnassamme tärkeitä periaatteita

Toiminnassamme keskeistä on asiakaslähtöisyys, toimitusvarmuus ja kaikkia osapuolia hyödyttävä palvelu. Pyrimme olemaan rohkaiseva työyhteisö, jossa työntekeminen on mielekästä.

Auktorisoitu
taloushallintoliiton jäsen

Olemme Suomen Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto. Toimintaamme ohjaa sisäisesti auditoitu laatujärjestelmä.

FINAGO Procountor
Platina-partneri

Platina-partnerit ovat tilitoimistokentän edelläkävijöitä, jotka tarjoavat sähköisen taloushallinnon ratkaisuja tiiviissä yhteistyössä Finagon kanssa.

Konsernimme muut yritykset:

Cimson Koulutuspalvelut Oy, työvoima- ja yrittäjyyskoulutus

Cimson Henkilöstöpalvelut Oy, henkiöstövuokraus

North European Business Academy (NEBA), kansainvälinen yrittäjyyskoulutus